Habbo Hotel oli aikoinaan ensimmäinen kosketukseni sosiaaliseen mediaan. Se oli aikaa jolloin sosiaalinen media oli terminä vielä melko tuntematon. Toisin sanoin se oli aikaa, kun olin ala-asteella. Olihan se jotain uutta ja jännittävää. Aivan uudenlainen ympäristö ja tarjolla kaikkea jännää. Kyllä siellä aikansa viihtyi. Sitten villitys meni ohi.
Palasin Habboon odottavaisiin mielin. Nostalgia soitteli urkujaan. Hahmon luotuani säikähdin. Valikoiden määrä oli moninkertaistunut, ja joka puolella oli kaikkea värikästä. Paikkojakin oli tarjolla aivan liikaa, ja kaiken hyvän päälle kukaan ei halunnut puhua minulle vaikka kuinka yritin! Huippuhetkeni oli kun söpö pipopäinen tyttö vastasi ujoon "Moihini!" ja pyysi minua kaveriksi. Sitten hän häipyi.
Ympäristönä Habbo Hotel on mielenkiintoinen, ja käyttäjien sekaan mahtuu monenlaista hiihtäjää. Paikka on melko turvallinen tapa aloittaa seikkailu sosiaalisen median maailmassa, ja toisiin virtuaaliukkoihin ja akkoihin tutustuminen ja heidän kanssa jutteleminen on jännittävää! Ukkojen ulkoasua on kiva muokata! Silti tällaisiin pakkoihin sisältyy omat vaaransa. Huijareita on aina liikenteessä ja kiusaamistakin on joskus ilmennyt. Opettajan on kuitenkin hyvä tuntea tämänkaltaiset ympäristöt, jotta hänellä itselläkin on vähän näkemystä siitä millaisessa paikassa oppilaat vapaa-aikaansa viettävät!
No comments:
Post a Comment